keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Porkkanata!

Täällä taas!


Pitkän hiljaisuuden jälkeen aloitan bloggaamisen taas. Innoituksena toimi työkaverit. Huomasin, että en ole pitkiin aikoihin tehnyt mitään töihin ja samalla kyllä piti tunnustaa että en ole muutenkaan kovin leiponu. Joten beware, työkamut. Huomenna tullee, porkkanakakku!

Porkkanakakku

Pohja
3 kananmunaa
2 dl ruokosokeria/muscovadosokeria
1 dl sokeria

3 dl jauhoja
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl inkiväärijauhetta (itse raastin tuoreesta inkivääristä)

1 dl öljyä
½ dl sulaa/juoksevaa margariinia
4½ dl raastettua porkkanaa

voita ja korppujauhoja

Kuorrutus

200 g tuorejuustoa
250 g maustamaton rahka
1½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g sulaa margariinia/voita


Vatkaa voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita muut kuivat aineet erillisessä kulhossa ja lisää ne vaahtoon. Sekoita ne puuhaarukalla hyvin voi-sokerivaahtoon. Lisää porkkanaraaste ja rasvat ja sekoita varovasti muiden ainesten joukkoon. Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota se. Kaada taikina kakkuvuokaan.
Paista 150 asteessa noin 55-60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.

Kuorrutetta varten sekoita tuorejuusto, rahka, sokeri ja rasva. Lisää kuorrute jäähtyneen kakun päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaapa viestiä!