maanantai 17. joulukuuta 2012

Terveyssuklaata?

Lähde

Raakasuklaa

Ruohonjuuri ekokaupasta tarttui käteeni pitkän ja hartaan pohdiskelun (eli 10 minuutin hypistelyn jälkeen) Raakasuklaan valmistuspaketti. Raakasuklaan kehuttaan olevan paljon terveellisempää kuin kaikkien tuntema ns. normisuklaa (esim. Fazerin sininen). Siinä kerrottaan olevan puhtaat raaka-aineet ja suklaan parhaat ominaisuudet. Ero normisuklaaseen on se, että raakasuklaata ei kuumenneta korkeassa lämpötilassa.
Ja ei muutako kokkeileen!
Raakasuklaan valmistaminen oli naurettavan helppoa. Aikaa se ei myöskään vieny. 
Suklaaseen sekoitin pakkauksessa mukana tulleet goji-marjat.



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Mmmm...pastaa.

Chili-parsakaalipasta (1-2 syöjää)

n. 150 g pennepastaa
n. 100 g parsakaalia
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
½ kuivattu chili tai 1 tuoretta punaista chiliä
8 kirsikkatomaattia
suolaa
1-2 rkl pestoa

Kiehauta iso kattilallinen suolattua vettä. Lisää pasta ja keitä 8-10 minuuttia. Valuta.

Leikkaa parsakaali kukinnoiksi. Kiehauta toinen kattilallinen suolattua vettä ja lisää parsakaalit kattilaan. Keitä 5 minuuttia. Valuta, jäähdytä kylmässä vedessä ja valuta uudelleen.

Silppua valkosipuli ja chilit. Puolita kirsikkatomaatit.  Peitä kattilan pohja oliiviöljyllä. Käytä samaa kattilaa, jossa pasta keitettiin. Kuumenna öljy kovalla teholla. Lisää valkosipulit, chilit ja tomaatit. Kypsennä koko ajan hämmentäen 1 minuttin ajan.

Lisää parsakaali kattilaan ja sekoita. Kuumenna 2 minuuttia. Lisää pasta sekä pesto ja sekoita. Kuumenna vielä noin 1 minuutti.
Ohjetta muokattu ja lainattu Love Food:n Mmmm...Pasta-kirjasta.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Ihanata kasvisruokaa


Linssikeitto


2 rkl voita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl kurkumaa
1 tl inkiväärimurskaa
1/2 tl cayennemausteseosta
1 tl laatusuolaa
500 g tomaattimurskaa
5 dl vettä
n. 2 dl punaisia linssejä
n. 1 dl ruokakermaa

Huuhtoa linssit kylmällä vedellä siivilässä. Silppua sipuli ja valkosipulin kynnet. Laita sipulit ja mausteet voin kera kattilaan. Kuullota hetki. Lisää vesi ja tomaattimurska. Anna kiehua muutama minuutti ja lisää linssit. Anna kiehua hiljalleen noin 20-30 minuuttia. Lisää kerma ja anna keitä vielä 5-10 minuttia.

Tämä keitto oli todella hyvää! Jos et halua kovin tulista niin ole varovainen cayennemausteen kanssa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kurpitsansiemeniä ja ihanaa isänpäivää!

Kävin katsomassa ohjeen täältä. Ohjeessa oli käytetty soijajauhoja, mutta itseltä niitä en kaapista löytäny, joten päätin korvata sen muilla jauhoilla.

Kurpitsansiemenleipä (2 vuokaleipää)


5 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
1½ tl suolaa
6-8 dl erilaisia jauhoja
½ dl öljyä
 1-1½ dl kurpitsansiemeniä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot. Muistahan lisätä jauhoja vähitellen ja vaivata taikinaa oikein olan takaa. Itse laitoin tällä kertaa 2 dl sämpyläjauhoja, n. 3 dl grahamjauhoja ja n. 2 dl vehnäjauhoja. Lisää loppuvaiheessa öljy ja kurpitsansiemenet.

Anna kohota lämpimässä kaksinkertaiseksi.

Vaivaa taikinaa, jotta ilmakuplat lähtee pois. Jaa taikina kahteen osaan. Jos käytät leipävuokaa, niin tee voitele vuoka öljyllä ja vaivaa taikinasta vuoan muotoinen. Aseta vuokaan. Anna kohota liian alla. Taikinasta voi tehdä myös sämpylöitä. Pyörittele taikinasta siis sämpylöitä ja anna kohota.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, sillä aikaa kun leipä/sämpylät kohoaa. Suihkuta leivän pinta vedelle ja ripottele kurpitsansiemeniä. Paista noin 20 minuuttia.
Hyvää isänpäivää kaikki isät. Ja erityisesti oma iskäni siellä pohjoisessa: Hyvää isänpäivää, olet rakas! <3

Tortilla de patatas ja graavilohta

Olin jo täysin unohtanut, että lupasin laittaa ohjeen espanjalaisen munakkaan tekemiseen. Espanjalainen munakas oli yksi tapas-illan tarjottavista.

Alla myös kuva ja ohje graaviloheen.

Espanjalainen munakas eli tortilla de patatas


4 perunaa
1 sipuli
3 salottisipulia
5 kanamunaa
½-1 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
persiljaa koristeena

Viipaloi perunat ohuiksi siivuiksi ja hienonna sipulit. Kuumenna oliviiöljy paistinpannulla. Lisää sipulit ja perunat pannulle, kypsennä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Ei ole tarkoitus paistaa perunoita nopeasti kypsäksi vaan hittaasti kypsentää.

Kun perunat on kypsiä, kaada ylimääräinen öljy pois pannulta. Ja anna perunoiden hieman jäähtyä. Riko kananmunat kulhoon ja riko rakenne esim. haarukalla. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada perunat kananmunien joukkoon ja sekoita. Pyyhi ylimmääräiset öljyt paistinpannulta talouspaperilla.
Lisää tarvittaessa pannulle vielä hiukan öljyä ja kaada peruna-kanamunaseos pannulle. Kypsennä miedolla lämmöllä noin 5-10 minuuttia, kunnes pohja on hyytynyt.

Nyt seuraa vaikein vaihe! Valitse paistinpannuasi isompi lautanen tai kansi, jonka voit asettaa pannun päälle. Käännä pannu ja lautanen, jotta tortilla saadaan ylösalaisin lautaselle. Nyt liu'uta munakas takaisin pannulle ja kypsennä vielä noin 5 minuuttia. Ripottele pinnalle silpottua persiljaa.

Graavilohi

lohta
karkeaa merisuolaa
sokeria

Haluamasi kokeinen pala tuoretta lohta. Ripottele pinnalle sokeria ja merisuolaa. Nakkaa lohi jääkaappiin ja anna maustua ainaki yön yli. Sitten syö. Todella hyvvää ruisleivän päällä!

p.s määriä on todella vaikia mennä sanomaan, ko se riippuu lohipalasen koosta ja siittä kuinka suolasta haluaa tehhä.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Suolaa naamaan

Kolmen vuoden aikana olen pikkuhiljaa innostunu kaikesta luomuun ja ekologisuuteen liittyen. Aikasemmin aattelin, että kaikki ekoilu on hippeilyä ja turhaa höpötystä, mutta ei se ole. Yritän parhaani mukkaan kierrättää, suosia luomua ja kotimaisia tuotteita, sekä kokkeilla luonnonmukaisia tuotteita. Ja omasta mielestä ne asiat on tuonu vaan hyviä juttuja mukanaan, eikä hankaloittanu tai huonontanu elämää. Jotenka tässä tullee yksi ohje teillekki, jota saa vappaasti kokkeilla.

Tällä viikolla päätin kokeilla suolaöljy-naamiota. 
Elikkä, puhdista kasvot ja tee seuraavanlainen seos:
himalajan suola/ruususuola/kristallisuola/normaalisuola
oliiviöljyä

Sekoita ja sivele naamaan. Anna vaikuttaa 10-30 minuuttia ja huuhtele pois. Huuhtelun aikana voipii varovasti hieroskella naamaa. Todellaki sitten varovasti.
Tätä sammaa seosta voi käyttää koko kroppaan.

torstai 18. lokakuuta 2012

Pikkunälkää

Tänään tein valmisteluja huomista varten.
Huomisen menuu täyttyy pikkusyötävästä eli tapaksista.
Tältä se näyttää tällä hetkellä:
* oliivilihapullia
* tomaatti-paprikasalsaa ja tortillachipsejä
* espanjalainen tortilla eli perunamunakas
* ilmakuivattua kinkkua
* valkohomejuustoa
ja "jälkkäritapas"
* persikka-vaniljakuppikakku




Oliivilihapullat

2,5 dl kermaviiliä
n. 1dl korppujauhoja
1 pussi ranskalaisen sipulikeiton ainekset
400g naudan jauhelihaa
kourallinen oliiveja
(hyppysellinen suolaa)
oliiviöljyä
Sekoita kermaviili, korppujauhot ja sipulikeiton ainekset. Tarvittaessa lisää vähän maitoa jos seos tuntuu liian jämäkältä. Anna turvota noin 20 minuuttia. Lisää jauheliha ja oliivit ja tarvittaessa hiukan suolaa. Sekoita. Pyörittele massasta oliiviöljyn avulla sopivan kokoisia palleroita. Laita ne pellille ja uuniin. Paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia.

 



Tomaatti-paprikasalsa


3 tomaattia
½ punasipuli
½ paprika
1 valkosipulinkynsi
kourallinen persiljaa
1½ tl hunajaa
1 rkl sitruunan mehua
mustapippuria
chiliä (tuoretta tai -kastiketta)

Pilko pieneksi tomaatti, paprika, valkosipulinkynsi ja punasipuli. Sekoita. Hienonna persilja ja lisää joukkoon. Lisää hunaja, sitruunan mehu. Lisää mausteet oman maun mukaan. Sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Vaniljakuppikakut

Vaniljakuppikakkujen ohje löytyy ensimmäisestä postauksestani. Eli napsauta tästä, jos haluat vilkaista vielä sitä. Tällä kertaa tein maidottoman version, vaihtamalla voin margariiniksi ja maidon soijamaidoksi. Päälle tein vaniljakuorrutteen, josta myös tuli maidoton versio.

Vaniljakuorrute

4,2 dl tomusokeria
80g huoneenlämpöistä voita
0,25 dl täysmaitoa
hintsusti vaniljasokeria

Vatkaa tomusokeri ja voi, kunnes ainekset ovat sekoittuneet. Yhdistä maito ja vaniljasokeri kipossa. Lisää seosta muutama tippa kerrallaan tomusokeri-voi-seokseen vatkaten hiljaisella teholla. Kun maito on sekoittunut kuorrutteeseen, käännä kone maksimiteholle. Vatkaa vielä muutama minuutti.




tiistai 16. lokakuuta 2012

Lämmön tunteita ja Ei-menny-niinku-Strömsössä

Äiti yllätti minut. Sain eilen postissa kirjeen, joka sisälsi alla näkyvät kynsikkäät. Ihanaa! Nyt ei palele töissä ja muut saavat hytistä kateudesta. Kiitos ihana äiti!



















Ajattelin kokkailla viikon lopulla tapaksia ja tänään oli pakko harjoitella tulevaa varten. Kokeilussa oli espanjalainen tortilla eli perunamunakas. Epäonnistuin arvioinneissa (kananmunien määrä, kääntäminen) usempaankin otteeseen, joten ohjetta en tänne vielä laita. Parempi onni vloppuna?! :)


Sunnuntai ruokaa.

Kinkku-aurinkokuivattu tomaatti-pasta (2:lle)


1                   sipuli
2                   valkosipulin kynttä
150 g             palvikinkkua
maun mukaan aurinkokuivattuja tomaatteja
½                   kuivattu chili
2 dl                kermaa
                     suolaa
                     pippuria
reilu kourallinen raastettua parmesan-juustoa

                     pastaa

Laita iso kattilallinen vettä kiehumaan pastaa varten. Silppua sipuli, valkosipuli ja aurinkokuivatut tomaatit. Kuutio palvikinkku. Kuullota pannulla sipuli ja valkosipuli. Lisää palvikinkku ja paista. Lisää kerma, chili ja mausteet. Lisää raastettua parmesania kourallinen, jätä vähän ripoteltavaksi valmiin ruuan päälle.  Anna hiukka porista. Oothan jo muistanu laittaa ne pastat sinne kiehuvaan veteen! Jes! Sitten syömään!


tiistai 9. lokakuuta 2012

Syksyn värit



Kana-kookos-curry

3 maustamatonta broilerin filettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kuivattu chili
1 tl inkiväärisosetta (voit raastaa myös tuoretta inkivääriä)
500 g tomaattimurskaa
2,5 dl kookosmaitoa
1tl kurkumaa
1 tl paprikaa
1 tl suolaa
1 rkl fariini- tai ruokosokeria
1-1½ rkl garam masala

Leikkaa broilerin fileestä isoja paloja. Ruskista kanapalat pannulla Silppua sipuli ja valkosipuli. Lisää pannulle sipulit, chili murskana ja inkivääri pannulle. Paista kunnes ainekset ovat vähän pehmenneet. Lisää tomaattimurska, kookosmaito, kurkuma, paprika, suola ja sokeri. Anna kiehua hiljakseltaan, kunnes kana on kypsää. Lisää garam masala ja anna hautua hetki.
Kastikkeen seuraksi laitoin riisiä. Toimiii!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Lissää pastaa.

Kylmäsavulohi-pinaatti-pasta

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
10 miniluumutomaattia
rasia tuoretta pinaattia 
1 dl valkoviiniä
kylmäsavulohta
2 dl ruokakermaa
suolaa
pippuria

pastaa

Silppua sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuullota sipulit pannulla. Lisää pinaatit ja tomaatit, paista niitä hetki.Lisää valkoviini, anna porista muutama minuutti. Lisää ruokakerma ja kylmäsavulohi. Anna porista noin 2 minuuttia. Lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan.
Keitä pasta ohjeen mukaan runsaassa vedessä.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pastainnostus

Aurinkokuivatut tomaatit ja pinaattipasta (2hlö)

5 kerää pinaattitagliatellea
1 sipuli
1 salottisipuli
1 valkosipulin kynttä
½ chili
n. 6 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
n. 1 dl ruokakermaa
n. 1dl parmesan tai muuta kovaa juustoa.
          suolaa
          pippuria

Laita kattilaan vettä kiehumaan pastaa varten. Lisää veteen suolaa. Veden kiehuessa lisää pasta. Silppua sipulit, chili, aurinkokuivatut tomaatit ja valkosipulin kynnet. Kuullota sipulit pannulla ja lisää chili sekä aurinkokuivatut tomaatit. Raasta juusto.

Pastan ollessa valmista, kaada vesi pois. Voit tarkistaa pastan kypsyyden heittämällä pastan jääkaapin oveen, jos se jää kiinni, pasta on valmista. Lisää pastan sekaan pannulla paistetut ainekset, sekä kerma ja juusto. Sekoita voimakkaasti ja anna hetken vetäytyä. Lisää suolaa ja pippuria.



lauantai 15. syyskuuta 2012

Oho, sieniä!

Yllätin itseni kokkaamasta ruokaa, jonka aineksena on sienet. Suurimman osan elämääni olen hyvin vaivattomasti pakoillut ruokia, jotka sisältää sieniä. Nyt pikku hiljaa ja oikeastaan tämän vuoden aikana, olen ennakkoluulottamasti maistanut ja oppinut pitämään joistain sieniruuista. Joten päätin uhmata itseäni ja kokeilla.

Sienirisotto (2 hengelle)

n.6 dl    kuumaa kanalientä
2    dl    risottoriisiä
3    rkl   voita
1           sipuli
6    kpl  herkkusieniä
1,5 dl    luomu-valkoviiniä
1    dl    raastettua Grana Padano-juustoa tai parmesaania 
             suolaa
             pippuria

Laita vesi kiehumaan kattilaan ja lisää kanaliemikuutio. Kuumenna pannulla voi. Kuullota silputtu sipuli ja viipaloidut sienet miedolla lämmöllä. Nosta lämpöä ja lisää risottoriisi. Sekoita muutaman minuutin ajan, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää valkoviini ja anna imeytyä. Lisää kanalientä pienissä erissä (n. kauhallinen). Anna liemen vähän imeytyä riisiin, ennenkuin lisäät seuraavan kauhallisen. Toista näin kunnes riisi on sopivan kypsää. Riisin tulee olla hieman napakka. Lisää lopuksi juusto ja mausta suolalla ja pippurilla.

Nyt ei tartte ees valehdella tai miellyttää ketään, kun voi tunnustaa, että hyvvää oli!



maanantai 10. syyskuuta 2012

Kasvisruokaa


Parsakaali-pastavuoka


1   parsakaali
1   sipuli
2   valkosipulin kynttä
½  paprika
     pastaa

Keitä pasta lähes kypsäksi.
Kuutioi paprika, valkosipulin kynnet ja sipuli. Kuullota niitä hetki paistinpannulla.Paloittele parsakaali. Käytä kiehuvassa vedessä noin 2 minuutin ajan. Sekoita kasvikset, parsakaali ja pasta keskenään. Kaada ainekset voideltuun uunivuokaan.

2    kananmunaa
2,5 desiä Maustettu ruokakerma pippurinen
2,5 desiä ruokakermaa
       suolaa
       basilikaa
n. 1 desi raastettua edam-juustoa

Sekoita ainekset keskenään.
Kaada seos vuokaan. Ripottele päälle raastettu juusto. Paista uunissa 200 asteessa noin puol tuntia.

Kaikki määrät ovat noin määriä, koska en kauheasti mittaillut kokatessani.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Sadepäivä ja lunssan alku.


Heräsin aamulla kurkku kipeenä ja räkä nokassa. Päätin vääntäytyä kaikesta huolimatta kauppaan hankkimaan kanakeiton ainekset. Tulisuus ja inkivääri sopivat lunssan poistajiksi. Ohje on täältä.
Näin mie sen tein.

Dtom jiw gai Ghettolan mukaan (kahdelle)

1 litra kanalientä
ripaus Himalajan ruususuolaa
ripaus Muscovadoruokosokeria
3 tl     inkiväärimurskaa
2        tuoretta sitruunaruohon vartta
3        salottisipulia
2        kaffir-limen lehteä
2        kanan rintafilettä
½       limen mehu
          soijakastiketta
1         punainen chili
2-3 rkl tuoretta korianteria
1         nuudelilevy

Kiehauta kanaliemi ja mausta se hyppysellisellä suolaa ja ruokosokeria. Lisää inkiväärimurska kanaliemeen. Leikkaa yhden sitruunaruohon kuiva ylävarsi pois ja pilko jäljelle jäänyt osa karkeasti, lisää kanaliemeen. Kuori ja karkeasti pilko kaksi salottisipulia ja lisää kanaliemeen. Lisää liemeen myös kaffir-limen lehdet. Anna kiehahtaa pari minuuttia, jotta lisätyistä aineksista irtoaa makua kanaliemeen.
Lisää kiehuvaan kanaliemeen kanan rintafileet ja anna liemen kevyesti kiehua kunnes kanat ovat kypsyneet, noin 10 minuuttia. Nosta kanan rintafileet liemestä, tarkista, että ne ovat kypsiä ja anna niiden hieman jäähtyä. Revi kypsä kana sormin suikaleiksi.
Siivilöi kanaliemestä aromia antaneet ainekset pois ja palauta liemi kattilaan. Kiehauta nuudelit paketin ohjeen mukaan.
Poista toisen tuoreen sitruunaruohon kuiva ylävarsi ja hienonna varsi ohuiksi siivuiksi. Hienonna chilit ja kuorittu salottisipuli ohuiksi siivuiksi. Silppua tuore korianteri. Kiehauta maustettu kanaliemi.
Omassa annoskulhossa sekoita yhteen maun mukaan vastapuristettua limemehua, loraus soijakastiketta ja hieman silpottua chiliä. Lisää kulhoon haluamasi määrä nuudelia, revittyä kanaa ja kaada kulhoon kiehuvaa kanalientä. Sekoita kevyesti ja syö!

Oli hyvvää! Chiliä vois laittaa vielä lisääkin, mutta en uskaltanu.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Limetyttää.

Hyvin juhlittu viikonloppu takana! Perjantaina työyhteisössä virkistäydyttiin soutamalla kirkkoveneillä ja lauantaina juhlittiin kesän viimeisiä juhlia mojitojen kera. Viikonlopun jäljiltä jäikin muutama lime ja ennen niiden pilaantumista, ajattelin yllättää työkaverit limevalkosuklaa-juustokakulla. Jään odottamaan herkkusuu-raadin mielipidettä kakusta.

Ohje on suoraan lainattu Valion sivuilta eli täältä.

Hyydytetty valkosuklaa-limekakku

Pohja
150  g keksejä , esim. Digestive
75  g Valio voita

Täyte
4  liivatelehteä
2  dl Valio kuohukermaa
2  prk  (à 200 g) Valio maustettua rahkaa valkosuklaa-lime
2  rkl sokeria
1  tl vaniljasokeria

Koristeluun
1  limetti ohuina lohkoina

Jos et omista blenderiä tai muuta vastaavaa laitetta, murskaa
keksit kätevästi mukia avuksi käyttäen.
Kiille
1  dl vettä
1  rkl limettimehua
1  dl hyytelösokeria



Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan (Ø 22-24 cm) pohjan kokoinen pala. Murenna keksit esim. monitoimikoneessa. Sekoita niihin voisula. Painele muruseos vuoan pohjalle leivinpaperin päälle.
Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä 5 min. Vaahdota kerma. Sekoita vaahtoon rahka ja sokerit. Liuota puristetut liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan (1 1/2 rkl). Kaada seos täytteeseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen.
Kaada täyte murupohjalle. Tasoita pinta. Peitä. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 3 - 4 tuntia.
Leikkaa kuumalla vedellä pestystä limetistä ohuita lohkoja. Kun kakku on hyytynyt, aseta limettilohkot varovasti kakun päälle. Valmista kiille: Kuumenna vesi ja limettimehu kattilassa kiehuvaksi. Sekoita joukkoon hyytelösokeri. Anna kiehua 30 sek. Nosta levyltä. Anna jäähtyä 3 - 4 min.
Lusikoi lämmintä hyytelöseosta kakun ja limettiviipaleiden päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 15 min.
Kun kiille on hyytynyt, irrota kakku veitsellä vuoan reunasta. Irrota reuna ja nosta kakku tarjoiluvadille.

Hyytyy hyytyy..
p.s. Rouva Kellokoskelle tiedoksi, että kakku on HYLA.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kesän viimeisiä piknikkejä

Tänä kesänä tuli käytyä piknikillä useammankin kerran. Piknikit on ihan parasta! Saat napostella herkkuja, hörppiä janojuomaa ja nauttia ystävien jutuista.Tänä kesänä en tosin kerenny panostamaan tarjottaviin, koska useimmiten piknik-ideat keksittiin niin nopealla tahdilla, että oli onni keretä ees mukaan.

Tänään Madonna esiintyy Olympiastadionilla ja sen verran tykkään naisen musiikista, jotta se on pakko ainakin ulkopuolelle mennä kuuntelemaan. Joten kimpsut ja kampsut kohta kasaan ja kaverin kanssa ulkopuolelle piknikille kuuntelemaan showta. Lupasin tuoda jotain evästä mukanani, joten tuumasta toimeen.

Ruisnappit ja tonnikatöhnä

1 prk   tonnikalaa
1 rasia Välimeren yrtit -tuorejuustoa
1          sipuli
1          paprika
            tuoretta basilikaa
            pippuria
            cayannepippuria

Silppua sipuli, paprika ja basilika. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita jääkaappiin maustumaan.




Ruisnappisten päälle vaihteluksi myös vähän Brie-juustoa.

Eikä tässä vielä kaikki...

Omena-rahkapiirakka

Taikina1
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
250 g pehmeää voita/margariinia

Taikina2
½   taikinasta 1
1    kanamuna
2 dl rahkaa

Täyte
3     omenaa
1 tlk rahkaa
1 dl  sokeria
1      kanamuna
1 tl   vaniljasokeria
½     sitruunan mehu

Täytteen valmistus: viipaloi omenat. Vatkaa munan rakenne rikki haarukalla. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Taikinan 1 valmistus: sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva. Jaa taikina kahteen osaan.

Taikinan 2 valmistus: lisää ½ osaan taikinasta muna ja rahka. Levitä taikina vuokaan.

Levitä päälle pohjan päälle täyte. Ripottele päälle murumainen taikina 1.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin ½ tuntia. 

Alkuperäinen resepti löytyy tästä. Tein reseptiin hieman omia muutoksia.
Kurkkaus uuniin.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Pasta puttanesca

Pasta puttanesca

eli tutummalta nimeltään huoran pasta. Ei nimi ruokaa pahenna jos ruoka ei nimeä.

2        valkosipulinkynttä
1 tl      kuivattua chiliä
6        anjovisfileitä
1 tlk    tomaattimurskaa
n. 80 g mustia oliiveja
           oliiviöljyä

Pannulle chili, viipaloitu valkosipuli ja anjovisfileet. Paista miedolla lämmöllä hetkinen. Lisää tomaattimurska ja nosta samalla lämpöä. Anna hautua noin 25 minsaa. Keitä tällä välin vaikka pasta. Lopuksi heitä sekaan oliivit ja kaada sitten kastike pastan joukkoon.


Nimen alkuperälle löytyy useita ehdotuksia netistä. Kerrotaan, että ruuan tulisuuden ja suolaisuuden vuoksi se pitää hereillä kenet vaan ja varsinkin ne jotka painavat pitkää päivää ja yötä. Toinen tarina viittaa ruuan valmistamisen nopeuteen, joka on etuna kenelle tahansa yrittäjälle.


Eikä aikaakaan kun...



...lomat loppui ja arki koitti. 

Kesällä tuli tehtyä ruokaa lähinnä grillissä, koska onhan se niiiin hyvää ja helppoa! 

Onneksi kesä ei ole vielä ihan loppu vaan voi nauttia vielä lämmöstä, auringon paisteesta ja pihapeleistä!

Ruottalaiset on menny keksimään todella hyvän pihapelin nimeltään Kubb! Suomessa sitä myytiin Viikinki-nimellä.

Sitten takaisin ruokaan. 
Viikonloppu on aikaa, jolloin yleensä leivon, teen ruokaa pidemmän kaavan kautta tai urheilen. Tälle viikonlopulle päätin tehdä kaikkea. Siispä luvassa oli pidemmän mallin ruokailu. Pääruoan ohjeen löysin täältä: http://liemessa.blogspot.fi/2011/03/tikka-masala-kevainen-tuulahdus.html

 ALKURUOKA

Jäävuorisalaattia
Cantaloupe-melonia
Rucolaa
Ilmakuivattua kinkkua
Valkohomejuustoa
Pippuria
Oliiviöljyä





Naanleipä

2 dl         vettä
25 g        hiivaa
1 tl          suolaa
1 rkl        sokeria
½ dl        öljyä
½ dl        maustamatonta jugurttia
1             muna
1 tl          leivinjauhetta
n. 5-7 dl  vehnäjauhoja
               sulaa voita
Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita. Lisää suola, sokeri, öljy, jugurtti ja kevyesti vatkattu muna. Sekoita leivinjauhe osaan jauhoja. Lisää jauhot taikinaan vähitellen ja alusta hyvin. Anna kohota lämpimässä paikkaa kaksinkertaiseksi noin tunti. Muotoile taikina patonkin muotoon ja jaa 8 osaan. Pyöritä palloiksi, jonka jälkeen kaulitse ne litteiksi. Kohota vielä liinan alla. Voitele voisulalla ja laita uuniin. Paista 275 asteessa noin 5-8 minuuttia. Saavat ottaa vain vähän väriä pintaan.

Naanleivän kanssa oli tzatsikia, jonka kannoin kaupasta suoraan pöytään. Ehkäpä sitä voisi ensi kerralla koettaa tehdä myös itse. Loistava yhdistelmä kuitenkin!

PÄÄRUOKA
Tikka masala kana

2         sipulia
3         valkosipulinkynttä
4         kanafilettä
1 tl      inkivääritahnaa
           tuoretta korianteria
1½ tlk paseerattua tomaattia
1prk   tomaattipyrettä
          paprikajauhetta
          garam masala mausteseosta
          cayannepippuria
          kurkumaa
          suolaa
          öljyä
Silppua sipuli ja viipaloi valkosipuli. Kuullota ne öljyssä pannulla. Lisää mausteet ja paseerattu tomaatti ja pyree. Hauduta hetki. Lisää kanapalat ja hauduta ne soosissa, kunnes kana on kypsää. Lisää korianteri ihan lopuksi. Tarjoile riisin kanssa.


JÄLKIRUOKA

Paahdetut nektariinit

Puolita nektariini ja poista kivet. Asettele leivinpaperin päälle. Sirottele pinnalle ruokosokeria. Uuniin 200 asteeseen ja noin 10 minuuttia. Saavat pehmetä ja ottaa väriä.

Nektariinien kanssa kippoon meni vaniljajäätelöä ja tummaa suklaata rouhettuna. Jälkiruuan kanssa lattea. Me like!






maanantai 25. kesäkuuta 2012

Cookies

Kesäloma suorastaan loistaa läheisyydellään. Hymy on korvissa ja työpäivät etenee vauhdilla, kun tietää pääsevänsä kohta lomalle. Tänään ajattelin, että nostan hymyn myös työkavereiden naamalle. Saattavat vähän yllättyä. Tosin olen kyllä totuttanu työkaverit liian hyvälle, koska yleensä kun leivon, vien leipomiset töihin syötäväksi. Pakastin on itellä niin pieni, ettei sinne mahdu säilömään ja eipä sitä yksikseen kehtaa (eikä myöskään kannata) syödä ihan mahottomia.

Kaura-rusinacookiet

20 kappaletta

270g       margariinia
vajaa 2 dl sokeria
2,3 dl      fariinisokeria
2             luomu-kananmunaa
vajaa 1 tl vaniljasokeria
5,8 dl      vehnäjauhoja
1 tl          Himalajan ruususuolaa
0,5 tl       kanelia
1 tl          ruokasoodaa
3,4 dl      kaurahiutaleita
3,7 dl      rusinoita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja fariinisokeri vaaleaksi ja kovaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita hyvin jokaisen lisäyksen jälkeen.

Siivilöi jauhot, suola, sooda, vaniljasokeri ja kaneli. Lisää kaurahiutaleet ja sekoita. Lisää kuivat aineet voi-sokerivaahtoon. Vatkaa. Sekoita rusinat varovasti joukkoon, puuhaarukalla tai vaikka käsin.

Nosta taikinasta nokareita leivinpaperin päälle pellille. Yhdelle pellille mahtunee noin 9 nokaretta. Jätä nokareiden väliin tilaa, että ne mahtuu leviämään. Paista  170 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

Resepti on taas lainattu Leivonnaisia herkkusuille Kuuluisan konditorian suosikkireseptit -kirjasta. Tein reseptiin muutaman muutoksen johtuen kuiva-ainekaapin sisällöstä. Vaihdoin fariinisokerit muscovadosokeriin, sekä sekottelin margariinia ja voita.

Lopputulos: Oli hyvvää. Minun makeusasteikolle liian makiaa, mutta tiedän muutamat sokerihiiren jolle kelpais.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Yhdistelmistä parhain

Vadelma-juustokakkubrownie

Leivoin useita kuukausia sitten tätä ihanata kakkua. Lopputulos ei ehkä näytä yhtä houkuttelevalta kuin kirjassa (Leivonnaisia herkkusuille -kuuluisan konditorian suosikkireseptit) olevassa kuvassa, mutta makuelämys yllättää positiivisesti. Tekovaiheita on useita ja tämän tekemiseen kannattaaki varata hyvin aikaa.


Vuoka: 33x23x5cm, leivinpaperilla vuorattu

Brownie:
200 g tummaa suklaata karkeasti pilkottuna
200 g voita tai margariinia
n. 4 dl tomusokeria
3 kananmunaa
1,75 dl vehnäjauhoja
Sulata suklaa. Vatkaa sekaisin voi ja sokeri. Lisää munat yksi kerrallaan. Vatkaa vähitellen sekaan jauhot, käännä sitten nopeus suuremmalle ja vatkaa vielä hetki, niin että taikinasta tulee tasaista. Kaada sulatettu  suklaa hitaasti joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Juustokakku:
400 g tuorejuustoa
2,5 dl tomusokeria
n. 1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
Mittaa tuorejuusto, tomusokeri ja vanilja-aromi kulhoon ja vatkaa alhaisella tasolla, kunnes seos on tasaista ja paksua. Lisää munat yksi kerrallaan edelleen vatkaten. Seoksen tulee olla tasaista ja kermamaista. Levitä seos brownien päälle ja tasoittele pinta. Paista levyä 170 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Anna levyn jäähtyä kokonaan, peitä se sitten ja nosta jääkaappiin. Anna olla kylmässä 2 tuntia tai mielellään yön yli.


Kermakuorrute:
3 dl kuohukermaa
1,75 dl tomusokeria
3,5 dl vadelmia sekä ylimääräisiä koristeluun
Mittaa kerma, sokeri ja vadelmat kulhoon ja vatkaa paksuksi vaahdoksi muttei kovaksi. Kumoa brownielevy alustalle ja käännä oikeinpäin.Levitä kermakuorrute tasaisesti levyn päälle ja koristele pinta kokonaisilla vadelmilla.
Reseptin lähde siis Leivonnaisia herkkusuille Kuuluisan konditorian suosikkireseptit, The Hummingbird bakery, Gummerus Kustannus Oy, 2011.

Lopputulos: Oli todella hyvvää. Yhdistelmä brownie-juustokakku-kerma toimi todella hyvin.

torstai 14. kesäkuuta 2012

lohtu eiku lohiruokaa


Lohi-kasvisvuoka


Pähkäilin viikonlopun aikana pitkään, että mitä ruokaa tekisin lohesta. Otin nimittäin lauantai-aamuna lohipalaset sulamaan, joten pääraaka-aine oli selvillä. Lohesta saa kyllä vaikka mitä herkkua, mutta yleensä sorrun tekemään hyvien ideoiden puuttuessa lohimedaljonkeja. Siis hyviä on neki, mutta vaihtelua se olla pittää.

Siitäpä se ajatus sitten lähti ja tämä lohi-kasvisvuoka syntyi.
Näin se valmistus meni (kaikki määrät ovat noin määriä, koska en mittaillu mitään).

300 g        lohta
50 g          fetaa
½              kesäkurpitsa
½              paprikaa
1               salottisipuli
                                                                  kourallinen minitomaatteja
                                                                  tuoretta basilikaa ja timjamia
                                                                  suolaa, pippuria
                                                                  ruokakermaa

Mausteet kannattee hieroa osaksi lohen pintaan ja kasvikset lohkotaan ja pistetään vuokaan. Kerma päälle ja uuniin. Uunissa tais olla 225 astetta ja nyt täytyy myöntää, että en katsellut kelloa vaan tein kaikkea muuta sillä aikaa kun lohi oli uunissa..mutta ainaski sen puolisen tuntia. Lohesta näkee aikasta hyvin, että koska se on valmista. Kun tökkäsee haarukalla paksuimpaan kohtaan ja jos siitä helposti lähtee lohko/osio irti, niin son valmista.


Ja tämä näkymä oli kun otin sen pois uunista.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Leivontasunnuntai ja porkkanaa

Leivontasunnuntai ja porkkanaa


Sunnuntait on parhaita leipomispäiviä. Aamulla suuntasin salille pumppaamaan rautaa. Nopea lämmitys eiliselle ruualle mikrossa ja koska aurinko jatkoi paistamistaan, pyöräillä hurautin terassille kahvittelemaan kaverin kanssa.
Kuvan lähde
Paikkana oli Siltanen, joka oli oikeinki viihtyisä paikka. Sisustus oli retro, vanhoja kylttejä seinillä ja lääkäriaseman valot katossa. Terassilla olijat pääosin tilasivat herkullisen näköisen brunssilautasen, joka itteäki houkutti.. Ehkäpä joku kerta pitää käydä kokeilemassa.
Jääkaapissa on kummitellu porkkanapussi. Porkkanat on herkullisia ja ennenkaikkea terveellisiä, mutta koska minussa on laiskuuden vikaa, niin ei niitä jaksa kuoria välipaloiksi. Kuinka laiska ihminen voikaan olla. Ratkaisin ongelman viikko sitten sunnuntaina osittain, kun huomasin jääkaapissa olevan tuorejuuston menevän vanhaksi ihan lähipäivinä. Päätin hyödyntää porkkanat ja tuorejuuston, joten lopputuloksena oli porkkanakakku. Vein sen töihin syötäväksi.

Tänään suoritin missioni viimeisen vaiheen ja raastoin porkkanat sämpylöitä varten. Ohjetta etsiskelin netistä ja useiden reseptien lopputulemana oli tämmöinen ohje:

3 porkkanaa
5 dl maitoa
noin 12-15dl sämpyläjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
2 ½ tl Himalajan ruususuolaa
50 g margariinia
Kuori ja raasta porkkanat. Lisää kattilaan maito ja porkkanaraaste. Kuumenna yli kädenlämpöiseksi, kun käytät kuivahiivaa. Sekoita noin 3 dl jauhoja, suola ja kuivahiiva kulhossa. Lisää kuumentunut maitoporkkanaseos. Lisää vähitellen jauhoja.Taikina muotoutuessa kiinteäksi, lisää margariini. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.Muotoile taikinasta sämpylöitä. Anna kohota vielä pellillä. Paista uunissa 225 asteessa, noin 10-15 minsaa.

Hyvvää kylmän maidon ja reilun kokoisen voiköntin kanssa.

Syyllinen löytyi



Sain lahjaksi todella ihanaisen leivontakirjan. Tästä se idea lähti..


Kuvan lähde
Kirjan kansikuva vakuuttaa, että reseptejä tulee kokeilla. Ensimmäisenä kokeilin vaniljakuppikakkuja.



Vaniljakuppikakut, suklaata kuorrutteena ja koristeena Crush tuttifrutti -rouhetta.

Vaniljakuppikakut


1,8dl vehnäjauhoja
1,6 dl sokeria
1,5tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
40g margariinia
1,2 dl maitoa
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

Mittaa jauhot, sokeri, leivinjauhe, suola ja margariini kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella hiljaisella teholla, kunnes seos on murumainen ja ainekset ovat yhdistyneet. Lisää pikku hiljaa joukkoon puolet (Huomio! Vain puolet!) maidosta ja vatkaa, kunnes maito on juuri ja juuri sekoittunut muiden ainesten joukkoon.

Vatkaa toisessa kulhossa nopeasti keskenään muna, vaniljasokeri ja loput maidosta. Kaada seos kulhoon jauhojen joukkoon ja jatka vatkaamista kunnes ainekset ovat sekottuneet. Vatkaa seosta kunnes se on sileää, mutta varohan vatkaamasta liikaa.

Lusikoi taikinaa 2/3 muffinivuoasta, jotta taikinalle jää tilaa kohota. Jos ei omista muffinipeltiä, niin kannattee laittaa kaksi muffinivuokaa päällekkään. Estää ees hiukkasen muffinin leviämistä. Paista noin 20 minuuttia. Testaa kypsyys vaikka tulitikulla. Kun tikkuun ei jää taikinaa, kuppikakut on valmiita! Anna jäähtyä ennen kuorrutusta.


Kuorrutteena on sulatettua suklaata ja Crush tuttifrutti -rouhetta. Kuulkas hyvvää oli!

Note to self: Osta muffinipelti!